Siirry sisältöön

Elämysten virtaa luonnosta ja kulttuurista 

Utajärven matkailun kärkikohteita on Rokuan kansallispuisto, jonka hopeisten jäkälien peittämät dyynit kehystävät pieniä lampia, jotka kertovat jääkauden suuresta maanpinnan muotoja muokanneesta voimasta. Helppokulkuiset polut nousevat dyynien päälle ja laskevat suppien soista pohjaa kohti. Rokualta löydät myös harvinaisia luonnontilaisua vanhoja mäntymetsiä, joissa on runsaasti keloja ja järeitä puuvanhuksia.  

Rokualla on paljon helppokulkuisia reittejä ja laavuja sekä paljon järviä. Viimeisimmän jääkauden muokkaamia maisemia voi ihailla SUP-laudalta, maastopyörän selästä tai kansallispuiston sydämessä sijaitsevasta korkeasta Pookivaaran tornista, josta näet jopa Kainuun merelle saakka. 

Rokuan kansallispuisto on osa Rokua Geoparkia, joka on Suomen ensimmäinen UNESCO Global Geopark -statuksen saanut matkailukohde. Vuonna 2018 Rokuanvaara valittiin yleisöäänestyksessä Suomen parhaaksi retkikohteeksi 10 upean finalistin joukosta. 

Oulun ja Rokuan välinen Oulujoen Tervareitistö tarjoaa mukavat mahdollisuudet talvisin hiihtämiseen ja kesäkautena patikointiin. Tervareitistön kuntoa ollaan kohentamassa reitistön kuntien välisessä yhteisessä projektissa. Utajärven alueella on myös kattava ja hyvin hoidettu moottorikelkkareittiverkosto.

Utajärvi on kunta, jossa on pieneksi paikkakunnaksi harvinaisen vireä kulttuurielämä ja aikaansaavat ihmiset. Olemme ainutlaatuisen vahvasta yhdessätekemisen kulttuurista ja talkoohengestä aidosti ylpeitä. Yhdessä tekemällä syntyy myös monipuolinen kulttuuritarjonta. 

Tutustu Utajärven aktiviteetteihin ja monipuolisiin rentoutumisen, näkemisen ja kokemisen mahdollisuuksiin! 

Utajärven kesätapahtumat 2024

Utajärven tapahtumakalenteri

Utajärven nähtävyydet ja käyntikohteet

 

 

päivitetty viimeksi: 09.07.2024 10:52